Tänään herätessäni tajusin että olin itkenyt yöllä, koska sattuu niin paljon. Tällä kertaa ei kuitenkaan henkisesti vaan ihan fyysisesti. Munuaistulehdus ei ole kiva juttu.
Mä haluaisin olla ihastunut, ja tuntea sen tunteen. Haluaisin kertoa jollekkin mun tunteista, mut oon nykyään niin kylmä. En ihastu enään kehenkään tosissaan, vaan vain "kännissä ja läpällä". Joku ihminen teki musta kylmän, kunniaa ja mainetta hänelle. Kaipaan sitä tunnetta, kun sanot että on kylmä, ja se henkilö jota rakastat, ottaa sut kainaloon ja katsoo silmiin kysyen "onko vielä". Mä kaipaan rakkautta. Mä kaipaan sitä tunnetta mikä kahden ihmisen välillä oli. Läheisyyttä ja lämpöä. Pitkiä kiusallisia hiljaisuuksia. Sitä tunnetta että joku välittää. Mä kaipaan sua Roni, ihan liikaa. Kunpa sä näkisit nää sanat, ja tajuisit, kuinka helvetisti mä sua rakastin.
Kyyneleitä. Taas kerran. Se on sillonkun ajattelee menneitä. Niin hyviä kun huonoja juttuja. Aina niistä seuraa kyyneleitä. Huoh. Mä vaan tahtoisin elää edes yhden päivän sillä tavalla, että nauraisin vaan koko päivän, enkä missään vaiheessa ajattelis mitään pahaa. Mun elämässä se ei oo mahdollista. Vaikka kuinka yrittäis. Tuntuu siltä että kokoajan yrittäis huutaa apua, mutta kukaan ei kuule. Ois tippunu syvään rotkoon, eikä kukaan huomais. Ehkä oonki. Ehkä mä pian havahdun ja nousen sieltä ylös, ja jatkan elämää onnellisena. Ikinä ei ois tapahtunut mitään pahaa. Mulla olis kauniit sirot kasvot. Ne ois kevyesti meikattu. Ruskea pitkä tukka kauniisti kiharrettu. Ja mä en edes tietäisi, mitä sana pahuus tarkoittaa.
Jos teillä on jotakin ideoita mistä voisin kirjotella, tiedätte mitä tehdä.
Kommentteja on muutenkin kiva saada, ne piristää päivää. Ootte ihania kun jaksatte lukea ja kommentoida!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti