Tänään ei ollut hyvä päivä. Sekosin totaalisesti ja itkin ja huusin. Kauan. Pelotti olla yksinään. Menin meidän lääkekaappia läpi, pelkästään särkylääkkeitä. Googlettelin särkylääkkeiden vaikutuksia. Makasin särkylääkepurkki kädessä sängyllä, itkin. Eihän ne paskat pillerit mihinkään auta. Huusin. Halusin kuolla. Mietin, että soitanko jollekkin. Mä en pystynyt. Mä en pystynyt tekemään mitään. Mä vaan nukahdin, ja toivoin etten heräisi enään. Rupesi tuntumaan, että pitäisi puhua jollekkin tästä. Mutta en mä vaan pysty. Mä en pysty tekemään yhtään mitään. Mä en pysty sanomaan yhtään mitään. Mä vaan kärsin, yksin. Mä tahdon pois. Mä en jaksa enään opiskella. Mutta mun on pakko vielä. Olispa mulla joku, joka nyt ottaisi mut kainaloon, ja kertoisi kuinka se mua rakastaa. Mut sen sijaan, mä itken itseni ihan yksin uneen tänäkin yönä. Näitä öitä ei ole kuitenkaan ehkä enään montaa jäljellä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti